">

Nimi: Dokuro
Kutsumanimet: Dokuro. Kyoton Rutto.
Sukupuoli: Uros
Ikä: 4v
Laji: Koira
Rotu: Kai Ken (Tora Inu)
Lauma: Laumaton (Tulee Liittymään Djalaan)
Lahko: Ei kuulu

Pelaaja:Kuro
Pelaajan sähköposti: Dretor@hotmail.com
Pelipaikka: Andriaana

Ulkonäkö:

Dokuro on täysikasvuinen Kai ken uros koira, yltäen 60 senttimetrin pituuteen. Terävät hampaat ja kynnet tulevat luonnollisesti uroksen varustukseen. Rakenteeltaan lihaksikas ja jämerä uros on kuin luotu vuoriston vaikeisiin olosuhteisiin, mikä antaa koiralle edun useassa muussakin ympäristössä. Väritykseltään uros on musta mutta väripigmentin virheen takia koiran ns ”tiikerin raidat” ovat muuttuneet valkoisiksi ja muodostavat niin sanotun luurangon kuvajaisen uroksen keskipaksulle turkille, aina muodostaen uroksen kasvoille pelottavan valkean ”kallo” sotamaalauksen. Dokuron silmät ovat kellertävät mustilla pupilleilla, kuvastaen uroksen hulluutta. Uroksen takaruumiin ympärillä on aseenkanto vyö jolle on ripustettu musta japanilainen katana miekka joka on helppo irrottaa ja pistää takaisin. Dokuron häntä roikkuu yleensä sirppimäisesti tuon mukana eikä suinkaan ole tuon selän yllä kierteellä kuten eräillä muilla sen lajin edustajilla saattaa olla. Arpia ja haavoja uroksella on, mutta ne ovat sen verran pieniä, etteivät ne näy tuon keskipaksun turkin läpi. Sen ruumis on muokattu taisteluun rankalla koulutuksella ja useilla elämä & kuolema tilanteilla. Uros on hyvin kestävä ja vahva, mutta se laskee hieman uroksen nopeutta, tämä ei tee uroksesta kumminkaan lihavaa tai etanaa ja se pääsee hyvin vihollisen tai saaliin perään, mutta kaikista pienimmät ja hoikemmat yksilöt saattavat sen helposti ohi ajaa, tosin uroksella on kestävyyttä juosta pitkään. Uroksen elimistö on myös tottunut hieman kaikenlaiseen ruokaan sen syödessä lapsuudessaan vähän kaikkea sekalaista, kuten kannibalismia.

Luonne:

Dokuro on arvaamaton, viekas ja armoton peto mikä tekee siitä vaarallisen kenelle tahansa kuka tulee sen tielle, sekä myös itselleen koska sen kumma käyttäytyminen voi saattaa sen hengenvaarallisiin tilanteisiin. Aikapommi joka odottaa räjähtämistä tietämättä omaa aikaansa. Dokuro on jopa eläinkunnan keskuudessa friikki, kirottu peto joka käy jopa koirien lakeja vastaan, syöden lajitovereitaan ilman yhtään inhotusta tai vierastamista. Koiran moraali itse on täysin kieroutunut eikä se tunne tunnontuskia mistään, vaikka kuinka hän pettäisi ja leikkisi ystävää, on vain ajan kysymys kunnes tästä ”ystävästä” tulee ”ruokaa”. Dokuro ei tunne tarvitsevansa kenenkään seuraa ja haluaa vain tappaa ja syödä toisia, eikä syitä yleensä tarvita, ei ainakaan mitään monimutkaisia. Uros voi käyttäytyä hyvin hallitusti ja ystävällisesti, mutta todellisuudessa uros kärsii vähän väliä nykimisestä ja pakkoliikkeistä paranoian ja hermojen jatkuvan kiristymisen takia. Sadistinen ja julma, Dokuro voi kiduttaa uhrejaan kauan kunnes viimein kyllästyy ja päättää tappaa vastustajansa. Uroksen käyttäytyminen omana itsenään yleensä voi yhdistyä kummasta liikkumisesta, outojen puhumisesta tai itsekseen ”hyräilystä” ja naureskelusta. Otus ottaa suurta iloa ja nautintoa uhriensa pelosta ja kasvoista jotka yleensä näyttävät sille tuon tunteen kaikista selvimmin, se oikeastaan pitää siitä mitä enemmän sitä vihataan ja halveksutaan. Koska se on täysin erakoitunut ja haluaa vaan tappaa eteensä tulijat, ei Dokuro tiedä rakkaudesta tai oikeasta ystävyydestä mitään, eikä se tunne sitä tarvitsevansa, sillä sen ainoa kuvajainen maailmasta on se jonka sen vanhemmat ja sisarukset näyttivät sille. Tämä takia uros ei näe asiaa yrittämisen arvoiseksi eikä kyllä ajattelekaan koko asiaa. Tappaminen, syöminen ja selviytyminen kahden ensimmäisen toistamiseksi on uroksen suurin vietti eikä se näe tarvetta muuttaa tapojaan, se ei halua tai edes ymmärrä että se voisi tehdä toisin. Näyttelemisen uros taitaa pelottavan taitavasti ja huijaa varsin uskottavastikin, sillä se on tehnyt sitä koko ikänsä. Syvällä sisimmässään, uros tietää että sillä on joku vikana, että se on hirviö ja hänen kaltaisiaan ei pitäisi olla olemassa, mutta se ei välitä enää siitäkään. Viekkaudestaan ja petomaisesta älystään huolimatta Dokuro käyttäytyy sekopäisesti, puhuu satunnaisia ja kuolaa kieli ulkona uhria saalistaessaan.Taistelu kyvytön uros tosin ei ole sillä sen kokemukset useilla taistelukentillä pakottavat sen toimimaan ainoalla osaamisalueella jossa se on oikeasti hyvä. Uskonnot Dokuro tunnistaa ihmisten asioiksi, ja tämän takia pitää uskovaisia koiraeläimiä typeryksinä palvoessaan jotain ihmisten luomaa konseptia. Kaikki koiran uskollisuus kuuluu sille itselleen ja jos se jonkun kanssa yhteen liittyy, se on lähes poikkeuksetta uroksen omien etujen harkinnan takia. On myös merkittävää että uros ei pelkää mitään tai ketään, sillä se on päättänyt olevansa itse asia jota toiset pelkäisivät.

Isä: Habiki (elossa, ei pelissä.)

Emo: Amarante (elossa, ei pelissä)

Sisarukset: Kasumi, Hikaru, Ichiro. (Elossa, ei pelissä)

Pitää:

Ei pidä:

Neutraalisuhtautuminen: -

Intiimit suhteet: -

Viholliset:

Menneisyys:

Dokuro syntyi Kyoton rajuilla kujilla japanissa pieneen neljän pennun pesueeseen kahden Kai-ken koiran iloksi. Ilo oli kumminkin perheelle lyhyt ikäinen, ainakin tämän pennun suhteen. Pentu oli täysin eri värinen kuin ”piti” ja vanhemmat huolestuivat. Habiki kumminkin rauhoitti kultansa ja vakuutti että sellainen väri vääristys katoaisi ajan kanssa kun pieni uros kasvaisi, ja elämä jatkui varsin normaaliin tahtiin, pentujen kasvaen silmissä. Dokuro kasvoi sisarustensa parissa vaikka kärsikin aikamoista kiusaamista veljeltään Ichirolta, kuka oli myös koko pesueen vanhin. Asia mikä huomattiin Dokuron kasvussa ensin, oli kumminkin uroksen väritys, nuori uros oli muuttunut koiraksi jonka ulkonäkö itse kutsui kuoleman luokseen, uroksen värityksen vihdoin selventyen luurankomaiseksi kuvioksi Dokuron ruumiin ympärille, ja se oli juuri tuohon aikaan kun Dokuro kuuli nimensä ensimmäisen kerran.

Väri pigmenttinsä hajalla, Dokuro ei voinut kuin surra että se pelotti monia toisia koiria, eihän se itse ollut edes väkivaltainen tai julma ja halusi ystäviä. Asiaa ei auttanut että hänen oma perheensäkin pelkäsi ja paheksui Dokuroa myös. Ei kestänyt kovinkaan kauan kun uros päätettiin ajaa pois perheestä, vanhempien yhteisvoimin heittäen ”sekasikiö” pentunsa pois, sisaruksien julmat naurut kantautuen nyyhkivän Dokuron korviin kauan kujalta lähtemisen jälkeenkin. Uros ei ollut enää niin pieni että tarvitsi äidin maitoa, mutta ei myöskään tarpeeksi vanha tietääkseen miten selvitä yksin, joten Dokuro vaelsi pitkin Kyoton kaupunkia, yksin ja peloissaan. Pentu joutui varomaan rankkuria, suuria kissoja, ihmisiä ja tietenkin toisia koiria ketkä näkivät Dokuron vain inhottavana.

Ei kestänyt montaa viikkoa kun Dokuro oli jo laihtunut rajusti ja hädin tuskin ymmärsi enää mitään, ja siksi nuori pentu ei myöskään huomannut vastaan tulevaa autoa tiellä. Kuin ihmeen kaupalla, Dokuro kumminkin selvisi onnettomuudesta, mutta se ei ollut sama pentu joka heräsi maailmaan, se ei ollut se nyyhkyttävä ja avuton pieni pentu jonka sen vanhemmat olivat tunteettomasti hylänneet. Jokin oli napsahtanut Dokuron päässä paljon pimeämpään suuntaan. Hän oli itse selviytymisvietti, hulluus, kuolema, peto. Silmät välkkyen Dokuro hypähti pystyyn ja katosi takaisin jalkakäytävälle ja siitä Kyoton pimeille kujille ennen kuin ajaja ehti tarkastamaan oliko pentu kunnossa.

Pentu selviytyi rotilla, ryöstämällä ihmisiltä tai kaivaen kaksijalkaisten jätteitä, joskus jopa syöden lemmikki koirien pentuja jos ne jätettiin yksin hetkeksikään vanhemmiltaan tai lemmikin omistajalta. Vuoden ikäisenä Dokuron lihakset olivat alkaneet jo muodostua paremmin, hänen hampaansa ja kyntensä terävöityivät ja leuat vahvistuivat, tehden nuoresta tehokkaamman tappajan mitä se oli yrittänyt olla, alkaen testaamaan kykyjään ikäisiään ja vähän vanhempia koiria kohtaan, teurastaen monta syytöntä tai syyllistä koiraa, kissoja ja jälleen kerran, ihmisten lemmikkejä kun omistajat olivat poissa. Uros vältti ihmisiä kuin ruttoa ja vältti jäämästä kiinni teoistaan liikkumalla lähes päivittäin uuteen kaupungin osaan tai alueelle, ja syömällä välillä muuta kuin mitä ihmiset pitivät tärkeänä, eikä kukaan edes tiennyt miltä lemmikin tappaja näytti tai edes oliko se koira.

Näinä aikoina Dokuro kumminkin joutuisi ihmisen yhyttämäksi, sekä vangituksi ensin purtuaan miestä käteen. Miehen nimi oli Yamato Kotara, jolla oli varsin mielenkiintoinen ja tietysti monessa maassa kielletty harrastus, koira tappelut. Yamato oli kiinnostunut Dokuron pelottavasta ulkonäöstä ja hurjasta luonteesta, sekä myös kovasta puraisusta kädessään ja oli päättänyt kouluttaa tuosta uuden taistelukoiransa, Kotaran viimeisimmän kumppanin kuollessa viime turnauksen alku metreillä. Dokuro itse ei ollut kovin pahasti järjen perässä, mutta se ymmärsi ajan kanssa että se ei pääsisi minnekään, ellei tottelisi miestä joten Dokuro päätti totella Yamatoa ja katsoa minne joutuisi. Peto sai ilokseen huomata että se pian päästettiin areenalle ja käskettiin tappamaan lajitovereitaan, ja niin Dokuro tekikin. Tietysti Yamato oli käyttänyt useita tunteja päivässä kouluttaakseen uroksen valmiiksi, ja kai-kenin taisteluvietti hoiti loput. Ihmismiehen suureksi ihmetykseksi, Dokuro ei arastanut yleisöä tai edes miettinyt kahdesti upottaa hampaansa ensimmäiseen vastustajaansa, mitä tapahtui useasti uusien koirien kanssa. Verisien taidon näyttöjen myötä Dokuro kohosi turnauksen päähän, lopulta taistellen paikallista mestaria vastaan, ja voittaen sokeuttamalla mestarin viimeisenä oljenkortena, uroksen ollessa täysin oman ja vihollisiensa veren peittämänä. Yamato hurrasi voitosta pitkään ja sai pokaalinsa ja rahansa, mutta Dokurokaan ei jäänyt täysin ilman palkkiota, sillä turnajaisten entisen mestarin omistaja päätti lahjoittaa Yamatolle mustateräisen katanan, Kokuenran. Kotara ei tosin halunnut miekkaa itselleen ja tuijotti Dokuroa hetken ajan, hyväksyen aseen loppupelissä ja lähtien hakemaan jotain. Mies pian palasi jonkin sortin vyö mukanaan ja asetti sen taistelijansa ”vyötäisille” ja huiskauttaen miekan vyön miekan huotra aukkoon, jotenkin saaden aseen pysymään siinä. Kaikkien äimistyksesi kumminkin, Dokuro veti miekan hampaittensa väliin ja katseli ympärilleen, aiheuttaen valokuvan tai parinkin otettavan itsestään.

Vielä samana iltana, Dokuro ja Yamato palasivat asunnolle missä asuivat, Dokuron mennessä takaisin häkkiinsä ja Yamaton pistäessä häkin oven kiinni, mutta unohti kokonaan lukita sen täysihumalansa keskeltä, jonka oli saanut voitto bileissään. Miehen nukahtaessa, koira työnsi häkin oven auki ja juoksi vauhdilla ulos siitä keittiöön, hyppäsi ikkunan puoleiselle pöydälle ja hajotti koko ikkunan uudella miekallaan jonka mies oli unohtanut ottaa pois. Yamato heräsi lasin ritinään vasta kun kai-ken oli jo saanut siihen koiran mentävän aukon, ja ehti keittiöön kun Dokuro jo hyppäsi ulos siitä. Uros katosi eikä koskaan enää nähnyt Yamatoa kuka kirosi mahdollisen raha samponsa karkaamisen. Vuodet vierivät ja Dokuro tappoi, kidutti, pahoinpiteli ja häpäisi lajitovereitaan enemmän kuin se oli koskaan ennen tehnyt, ehkäpä areenan inspiroimana. Uros jopa oppi käyttämään Kokuenraa hampaissaan lopulta ja kylvi kauhua Kyoton koiriin, aina kunnes se vahingossa eksyi laivaan. Laiva matkan aikana peto pysyi poissa ihmisten näköpiiristä ja päätti noin puolessa matkaa ottaa raikastavan kuutamo uinnin, selvääkin selvempää on että uros ei enää päässyt takaisin laivaan ja päätti uida niin pitkälle kuin se jaksoi, kunnes hyvin erikoinen myrsky yllätti ja seuraavan kerran herätessään, Dokuro löysi itsensä Andriaanan rannalta. Selviytymisviettinsä kantamana uros lähti syvemmälle saareen, alkaen metsästämään paikallista eläimistöä ruuakseen ja huomaten useat laumat ja ryhmittymät saarella, tähän asti Dokuro on pysynyt poissa kaikkien joukkojen ja laumojen silmistä, tarkkaillen hiljaa syrjästä miten nuo elävät elämäänsä, on kumminkin vain ajan kysymys kunnes hullu joutuu osaksi tätä tarinaa kuten kaikki muutkin.

Muuta: Hyvä uimari ja vuoristo kulkuri, voi kiivetä myös puuhun saaliin perään. Sekopää. Kannibaali.

Pelatut pelit
Ei pelattuja pelejä

Kuvagalleria